SOPU ry

Tampereen sosionomiopiskelijat – SOPU ry

SOPU ry on vuonna 2004 perustettu Tampereen ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden oma opiskelijayhdistys, tuttavallisemmin ainejärjestö. Vuoteen 2013 saakka SOPU ry toimi nimellä PISTO ry. Viimeisin nimenmuutos tehtiin 24.11.2016, jolloin yhdistyksen nimi sai nykyisen muotonsa. SOPU ry on puoluepoliittisesti sitoutumaton järjestö.

Yhdistys ottaa aktiivisesti kantaa opiskeluun sekä opiskelijoihin liittyviin asioihin, niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. SOPU ry järjestää jäsenilleen ja muille opiskelijoille myös ajanvietettä erilaisten tapahtumien muodossa sekä ylläpitää ja luo kontakteja muihin opiskelijajärjestöihin. SOPU ry:n toiminnassa näkyy vahvasti sosiaalialan luonne ja ammattieettiset arvot, muun muassa monenlaisen hyväntekeväisyystoiminnan kautta.

Lisäksi SOPU ry lähettää jäsenistölleen viikkopostia, jossa heitä informoidaan tulevista tapahtumista sekä muista opiskelijoita koskettavista asioista. SOPU ry vastaa myös opiskelijahaalareiden hankinnasta jäsenistölleen.

Tampereen ammattikorkeakoulu
Tampereen sosionomiopiskelijat
SOPU ry
Kuntokatu 3, L-rakennus
33520 Tampere
sopu@tamko.fi