Fiiliksiä ensimmäisestä opiskeluvuodesta

Tällä kertaa postauksen on kirjoittanut ensimmäisen vuoden opiskelija Tommi Vaittinen.

 

”Nouseppa kyytiin, matka alkaa

 

Melko tarkalleen vuosi sitten istuin TAMK:n isossa auditoriossa valintakokeissa. Se oli alkusysäys matkalle, jonka merkitystä oli mahdotonta aavistella etukäteen. Heinäkuussa saatu tieto opiskelupaikasta räjäytti pankin. Koin itseni erittäin etuoikeutetuksi ja onnekkaaksi päästessäni opiskelemaan sosionomiksi juurikin Tampereella. Fiilis oli elokuussa edelleen yhtä korkealla, kun tapasin ensi kertaa tulevat kohtalotoverini. Alalla vaadittavat ominaisuudet ja persoonallisuus aiheuttivat oman roolin ison muutoksen. Ennen olin tottunut olemaan kahviporukoiden sosiaalisin ja puheliain kaverin, mutta nyt olin ympäröitynä 25 samankaltaisella. Se oli hämmentävää sekä kiehtovaa. Monella oli sama tunne. Tutorimme Suvi ja Mette ohjailivat taitavasti ryhmäytymisen raiteilleen ja vauhti vain kiihtyi syksyn mittaa. Harvoin tulee koettua noin vahvaa ryhmähenkeä ja sen voimauttavaa vaikutusta. Vapaa-ajan tapahtumilla oli, varsinkin alkuun, tärkeä rooli ryhmän fiilisten läpikäymisessä koulun ulkopuolella.

Tiukkaa eettistä pohdiskelua pehmensivät draama-tunnit, joissa pääsimme kurkistaman piikkisian mielenmaisemaan. Se alkoi olemaan tarpeenkin marras- joulukuun tienoilla, kun deadlinet painoivat kunnolla niskaan ja vuorokaudesta alkoivat tunnit käydä vähiin. Siinä kohtaa ei halunnut kuulla sanoja; ”olisit tehnyt heti kurssin alussa, kun oli aikaa”. Tiedon suhteen nälkä kasvoi syödessä. Jatkuvasti tuli vastaan kiinnostavia aiheita ja kannoin kirjastosta alan kirjoja kotiin kasakaupalla, ilman realistista mahdollisuutta lukea kaikkea. Näin kesäloman lähestyessä toivo lukuajasta herää taas. Vuoden mittaa heräsi myös kunnianhimo oman osaamisen suhteen. On helppo ymmärtää, miten merkittävää tulevaisuuden työni on ihmisen kannalta ja näin ollen haluan olla ammattilaisena tosi hyvä ja tehdä asiat oikein. Sen faktan edessä täytyy kyllä nöyrtyä, että tällä alalla ei koskaan ole valmis, eikä tule tietämään kaikesta kaikkea. Työura tulee olemaan jatkuvaa oppimista.

Eri asiakasryhmiä ja työkenttiä pohdittaessa tuli vastaan hauska ilmiö, jonka useampikin luokkatoverini jakoi. Olo oli kuin lapsena irtokarkkikaupassa jolloin olisi halunnut maistella vähän kaikkien kippojen karkkeja mutta rahat riittivät vain muutamaan. Meille tuli juurikin fiilis, että on pakko päästä kokeilemaan mahdollisimman moniin erilaisiin paikkoihin, koska ne kaikki vaikuttavat kiinnostavilta ja potentiaalisilta työskentelykohteilta. Omalla aktiivisuudella ja esim. vapaaehtoistyön ja tietty kesätöiden kautta pääsee kyllä maistelemaan enemmän kuin pelkät harjoittelut tarjoaisivat. Ja kannattaakin. Harjoittelu oli monille ylipäätään ensikosketus alan töihin. Suurimmalla osalla jännityksen korvasi hyvin pian innostus ja positiivinen yllätys miten hyvin oma persoona sopi tälle alalle. Vaikka, kuten harjoittelu toi hyvin esille, sosionomin työkenttä on hyvin monikasvoinen, niin silti ihmisen kohtaaminen ja vuorovaikutus ovat kaiken ytimessä.

Tässä kun nyt miettii taaksejäänyttä vuotta valintakokeista lähtien, niin on kyllä hemmetin hyvä fiilis. Vuosi on tarjonnut paljon erilaisia tapoja nähdä sekä käsitellä asioita. Itse olen kokenut sen valtavana rikkautena. Kun malttaa ottaa tietoa vastaan ja haastaa omat näkemykset voi kehittyä ihmisenä. Olen tavannut myös paljon hienoja ihmisiä. Eikä pelkästään omat luokkakaverit vaan myös muiden vuosiluokkien porukka sekä opettajat. Unohtamatta ainejärjestömme Sopun teräksistä toimintaryhmää. H0-käytävä on sossujen kotipesä. Sieltä löytyy aina tuki ja turva. Ja lopuksi vielä pointsit Campusravitan työntekijöille. Ilman raasteitanne olisi keripukki iskenyt jo vuoden vaihteessa. 🙂

 

Onneksi tämä matka on vasta alussa!

Tommi Vaittinen, 16SOB”