SOPUn uuden hallituksen kokous- ja ryhmäytymisviikonloppu 13.-15.1.2017

Koljonrannan mökki

Heiaan kaikille ja ihanaa vuotta 2017!

Meidän uusi hallitus vuodelle 2017 valittiin jo marraskuussa ja nyt ollaan saatu hyvin tätä vuotta käyntiin. Mietimme hallituksen kanssa, että olisi yhdessä mukavaa kokoustaa ja samalla hieman tutustua toisiimme jossain rennommassa ympäristössä. Kaikki tuntuivat siitä innostuvan, joten päätettiin vuokrata mökki, joka olisi lähellä ja sopisi kaikkien meidän kukkaroille. Löydettiinkin Ylöjärveltä mökki Koljonrannasta, jonka omistaa aivan ihana pariskunta. He toivottivat meidät erittäin tervetulleiksi ja mökkireissu oli valmis toteutukseen.

Osa porukasta pääsi lähtemään jo perjantaina ja saunomisen ja ahkerien opiskelijoiden tyyliin, koulutehtävien lisäksi he vain chillailivat rennosti takan ääressä.
Lauantaina sitten päästiin me loputkin mökille ja meno oli erittäin rentoa ja mukavaa. Tiia jaksoi väsätä ruotsin tehtäviä ja Vilma koitti tehdä esittelytekstiä itsestään varmaan 2h ajan, saaden aikaan vain: ”Terve!”

Me käytiin Venlan kanssa hieman tutustumassa järvenrantaan(miljoona selfietä siis :D) ja pyörittiin myös järvenjäällä lumessa. Tuntui mahtavalta olla erilaisessa paikassa ja tällä uudella porukalla, josta tunsi hyvin vain pienen osan ihmisistä. Uudet ihmissuhteet ovat ainakin itselleni aina jännittäviä ja tämän tyylinen paikka mahdollisti tutustumisen omaan tahtiin, mutta myös pakotti yhdessäoloon. Annakaisa ei sairastumisen takia päässyt mökkeilemään, mutta kokousta aloteltaessa, viiden aikaan, otettiin Skypeyhteys Ankkuun, niin että hänkin pääsi mukaan maratoonikokoukseen.
Kokous tosiaan venyi lähes neljä tuntiseksi ja uupumus alkoi kyllä painaa lähes jokaista, kun kokous vihdoin saatiin paukutettua loppuun.

Kokouksessa käytiin yleisesti läpi tätä tulevaa vuotta, yhteistyökuvioita ja hieman työnjakoa hallituslaisten kesken. Onni on tämän vuoden puheenjohtaja, joka edustaa meitä mm. yksikön kokouksissa ja Tiia toimii agentin roolissa varapuheenjohtajana. Massipäällikkönä, eli sihteeri ja rahastonhoitajana toimii Vilma. Uutena toimenkuvana meillä on ulkosuhdevastaavan homma, jota Annakaisa pääsee hoitamaan tämän vuoden. Minä (Outi) olen toisena tiedottajana ja toimin myös kansainvälisyysvastaavana, eli vaihtarien osuessa TAMKin sosiaalialalle, olen heitä odottamassa. Tiedottajaparinani toimii Elisa, joten meiltä voitte siis aina sunnuntaisin odottaa viikkopostia.Kulttuurivastaavana, eli haalareita hommaamassa, on Venla. Koulutuspolitiikasta vastaa Aija, joka yhdessä Venlan kanssa sitten myös hommailee haalarisponsoreita. Salla on viihdevastaavana, eli tapahtumia järjestettäessä meidän ykköstykki ja varma valinta. Viimeisenä tehtävänä, mutta ei todella vähäisempänä, on Lindan pesti yhdyshenkilö- ja tuutorivastaavana, eli uudet tuutorit varmasti tutustuvat Lindaan.

Tällekkin vuodelle on Sakke pysynyt kuvioissa ja tietysti oli myös mökkielämässä mukana. Sakke nautti yhdessä meidän kanssa yhteisestä olosta ja hyvästä meiningistä. Saken haalarit saatiin

Sakke mökkeilemässä

Aijan toimesta myös päivitettyä ja uusi SOPUn merkki vaihdettiin vanhan tilalle. Nyt on Sakkekin valmis tämän vuoden rientoihin.

Sunnuntai alkoi levottomasti, mutta hyvissä tunnelmissa Vilman ja Tiian luonto-ohjelman parissa ja Lindan sanoin:”Oli vähän huono happi ja hikinen meininki.” Loppusiivoukset suju 9henkilöltä nopeesti ja päästiin heti aamupäivästä lähteen takas kotiin ja velvollisuuksien ääreen.

Koitetaan nyt tämän vuoden aikana kirjoitella tätä blogiakin hieman enemmän, joten jos teillä on mielessä joitakin hyviä postausideoita, niin laittakaa tänne päin vaan viestiä!

Nähdään toivottavasti pian ja moikkaillaan kun törmäillään!

– Outi F.

 

Tunnelmia kokouksesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *