Hallituslaisten kesäkuulumiset

Kesä alkaa pikkuhiljaa olla pulkassa (vaikkei se koskaan oikein alkanutkaan). Monelle sosionomin tuleva työnkuva on vielä epäselvänä sekamelskana päässä, koska työkenttä on niin laaja. Sopun hallituslaisista osa on päässyt kesäksi oman alan hommiin ja tässä onkin kolmen sopulaisen kesäkuulumiset. Pääsette kurkistamaan millaista sosionomin työarki voi käytännössä olla.

 
Reetta, palvelutalon virkistys- ja viriketoiminnan ohjaaja, Riihimäki

Moi kaikki nykyiset ja tulevat sosionomiopiskelijat, SOPUa seuraavat ja muuten vaan sosionomin ammatista kiinnostuneet!

Kesäterveiset Riihimäeltä, mun vanhasta kotikaupungista! Täällä olen nauttinut vuodenajasta kesäkuusta lähtien koleasta ja sateisesta säästä riippumatta.

Työskentelen niinkin hienolta kuulostavalla nimikkeellä kuin palvelutalon virkistys- ja viriketoiminnan ohjaaja. Käytännössä se tarkoittaa, että ohjaan kesätoimintaa erään paikallisen yhdistyksen palvelutalon asukkaille. Kyseinen palvelutalo tarjoaa palveluasumista ja päivätoimintaa vanhuksille, vammaisille ja veteraaneille. Ohjaamani kesätoiminta kuuluu osin yhdistyksen tarjoamaan päivätoimintaan. Se on kuitenkin oma alueensa, sillä toiminta ajoittuu kesäaikaan ja on sisällöltään muusta vuodesta poikkeavaa. Muu asukkaille tarjottava päivätoiminta on kesätauolla.
Kesätoiminta kestää kesäkuusta heinäkuuhun, ja ohjaan sitä maanantaista perjantaihin. Työaikana vaihtelee päivittäin 2,5 tunnin ja reilun 6 tunnin välillä. Maanantaisin on viikonavaus-tuokio, johon asukkaat voivat tulla kuuntelemaan viikon tapahtumista ja asioista sekä jakamaan omia kuulumisiaan. Tiistaisin ja perjantaisin on pihatoimintaa eli pelataan eri pihapelejä, joita palvelutalolta löytyy reilusti. Keskiviikkoisin on oma vahvuusalueeni eli kädentaito-/kuvataide-tuokio. Torstain toimintatuokio koostuu pitkälti musiikin käytöstä, kuten eri kappaleiden kuuntelemisesta, niiden arvuuttelusta ja levyraadeista. Näiden lisäksi on kuitenkin ollut myös bingoa ja tietovisaa. Tiistai, keskiviikko ja perjantai eroavat muusta viikosta siten, että niissä tapahtuva toiminta on jaettu kolmeen asukasryhmään heidän asumisyksikkönsä mukaan. Muu toiminta on kaikille täysin avointa ja ryhmärajaamatonta. Kaikki toiminta on kuitenkin avointa siten, että asukkaat saavat vapaasti osallistua tai tulla vain seuraamaan, jos eivät ole varmoja osallistumisestaan.

 

Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat palveluasumisen asukkaat, joihin kuuluvat vanhukset ja vammautuneet asukkaat. Suurin osa heistä käyttää pyörätuolia. Toiseen ryhmään kuuluvat kehitysvammaiset asukkaat, joista monet käyvät töissä (työtoiminnassa). Kolmas ryhmä koostuu kehitysvammaisista asukkaista, jotka tarvitsevat tuettua asumista. Heistä osa on vaikeasti kehitysvammaisia ja suurin osa tarvitsee pyörätuolia. Pari työssäkäyvääkin löytyy.

 

Vaikeasti kehitysvammaisten kanssa työskentely on ollut minulle uutta. Kehitysvammaisista minulla oli muutoin aiempaa kokemusta ensimmäisen harjoitteluni kautta. Myös vanhukset ja vammautuneet aikuiset ovat olleet minulle melko uusia tuttavuuksia. Työssäni on ollut näin todella upeaa, että olen pystynyt tutustumaan ja olemaan tekemisissä useamman asiakasryhmän kanssa. Olen tutustunut moniin eri persooniin, eikä yksikään päivä ole ollut samanlainen asukkaiden ansiosta.

 

Ihanaa on ollut myös se, miten paljon olen saanut vastuuta. Suunnittelen jokaisen päivän tuokion itsenäisesti ja varmistan sekä tarvittaessa hankin tarvittavat materiaalit. Aluksi minua hieman hirvittä näin itsenäinen työ, sillä aiemmat kesätyöni ovat olleet selkeän työtavan noudattamista. Näin loppuvaiheessa voin kuitenkin todeta, kuinka ihanaa on ollut päästä toteuttamaan itseäni ”suunnittelijana” sekä kokeilemaan omia kykyjäni.

 

Huomasin heti kesätöideni alussa, kuinka paljon olen oppinut ja sisäistänyt kolmen vuoden sosionomiopintojeni jälkeen. Pyörätuolien kokeilemisesta ensimmäisenä vuonna oli todella paljon hyötyä tähän työhön. Toimintakyvyn arvioiminen ja ennakkoluulottomuus ovat jääneet vahvasti mieleen. En ole tehnyt asukkaista ennakko-oletuksia heidän kuntonsa suhteen, vaan olen antanut heidän näyttää itse toimintakykynsä. Liika hössöttäminen ympärillä saattaa pikemminkin huonontaa toimintakykyä ja laiskistaa, jos asukkaan annetaan tehdä helpoimman kautta. Itse olen toiminut niin, oli kyse askartelusta tai pelaamisesta, että annan välineet asukkaalle ja hän saa aluksi kokeilla tehdä itse. Tämän jälkeen olen auttanut tarpeen mukaan. Välillä olen joutunut käymään puolesta tekemisen rajalla, mutta olen tehnyt sen osallisuuden edistämisen nimissä.

 

Minun ei ole ollut välttämättä tarpeellista kuulla heti asukkaan toimintakyvystä, mutta siitä ei ole ollut haittaakaan. Olenpahan pystynyt tekemään omat huomioni. Sellaisissa tilanteissa, joissa asukas on yrittänyt päästä helpolla ja hieman höynäyttää, on toki ollut hyödyllistä kuulla asiasta. Nämäkin tosin oppii tuntemaan lopulta.

 

Vaikka kesätyöni on ollut kaikin puolin mahtava, se on ollut välillä myös mukavan haastavaa. Päivän sana työssäni on ollut osallisuus. Se on tullut esille aina tuokioiden suunnitteluvaiheessa. Olen pyrkinyt huomioimaan kaikki mahdolliset seikat, jotka hankaloittavat asukkaiden osallisuutta toimintaan, muun muassa toimintakyvyn osalta. Toimiminen pyörätuolissa on tietysti ollut päällimmäisenä mielessä. Lisäksi osa asukkaista ei näe tai kuule kunnolla tai käsivoimat saattavat olla heikot. Olen oppinut huomioimaan joitain seikkoja myös erheen kautta. Esimerkiksi luulin tehneeni tietovisan vastauslomakkeet sopivan isoina ja selkeinä, mutta niiden olisikin pitänyt olla enemmän kumpaakin.

 

En ole jättänyt mitään toimintamuotoa suoraan pois, vaan räätälöinyt ne asukkaille sopiviksi. Esimerkiksi pihapeleissä olen siirtänyt pelivälineitä kullekin asukkaalle sopivalle heittoetäisyydelle, jos se on vaatinut sitä. Välillä osallisuus on ollut yksinkertaisesti mukanaoloa ja tekemisen seuraamista. Lähtökohtana on ollut aina asukkaan oma halu olla mukana. Toki motivoinnilla on ollut iso merkitys. En ole pakottanut ketään osallistumaan, mutta olen yrittänyt rohkaista kokeilemaan uusia asioita. Jos asukas ei ole kokenut toimintaa itselleen sopivaksi, olen antanut hänen vapaasti lähteä ja kiittänyt siitä, että hän kävi kokeilemassa. Tilanteissa, joissa asukas on turhautunut omien kykyjensä rajallisuuteen, olen tarjonnut apuani viimeiseen asti. Lähtökohtaisesti en kuitenkaan ole tehnyt enkä tee mitään puolesta. Kaikkia ei voi tietenkään miellyttää, vaikka olen yrittänyt suunnitella toiminnan mielekkääksi mahdollisimman monelle. Onneksi olen sisäistänyt tämän, niin en ole itse turhautunut siitä, kun joku asukas ei ole kiinnostunut tai innostunut jostain tuokiosta. Olen tuntenut joka kerta onnistumisen riemua, kun olen saanut asukkaan mukaan toimintaan tai tekemään tuokioissa sellaista, mitä hän ei aiemmin ollut tehnyt, esimerkiksi maalaamaan. Silloin tiedän oppineeni lisää motivoinnin aakkosia.

 

Näin onnistuneen ja mahtavanihanan kesätyön jälkeen tuntuu haikealta jättää se taakse ja siirtyä uuteen työyhteisöön. Ensi viikolla alkavat uudet haasteet toiseksi viimeisessä harjoittelussani mielenterveyspalveluiden puolella. Haikeudesta huolimatta odotan tätäkin työtä innolla, sillä saan taas tutustua itselleni uuteen asiakasryhmään ja palvelumuotoon. Niin ja palata tietysti takaisin Tampereen arkeen.
Nautitaan loppukesästä, missä tahansa ollaankin!
– Reetta

Eetu, Kiertävä työtoiminnan ohjaaja, Kokemäki
Terveisiä Kokemäeltä!

 

Kirjoittelen hieman kesäduunikokemuksiani pienen pitäjän työllisyydenhoidon parista. Aloitin Kokemäen kaupungilla toukokuun puolivälissä kiertävänä työtoiminnan ohjaajana. Kiinnostavan työstä tekee se, että sitä ei ole tehnyt Kokemäellä ennen minua kukaan ja itsekin hyppäsin melko vauhdilla liikkuvaan junaan saatuani kaupungilta työtarjouksen. Vajaata viikkoa aikaisemmin olin päättänyt 10 viikon harjoittelun Tampereen kaupungin sosiaalipalveluissa ja viimeiset koulupäivätkin jäi käymättä kiirehtiessäni uusiin tehtäviin Kokemäelle.

Kiertävän työtoiminnan ohjaajan tehtäviin kuuluu päivittäin pitkäaikaistyöttömien asiakkaiden ohjaaminen eri työkohteissa. Käytännössä minun ohjaukseeni tulevat henkilöt, jotka työskentelevät ulkotöissä puistohommissa, tekevät maalausprojekteja tai suorittavat muuttoja. Oma työni on organisoida työt ja toimia työnjohtajana ja -ohjaajana. Tärkeää on, että asiakkaiden kanssa konkreettisesti tekee töitä, kiipeää maalaustelineille ja tarttuu pensseliin tai hikoilee muiden mukana muuttoja tehtäessä. Esimerkillä on suuri vaikutus.

 

Vaikka lähdin aika nopealla tahdilla kohti uusia haasteita, niin työni aloituksen teki helpoksi se, että Kokemäki paikkana ja kaupunkiorganisaationa on tuttu. Kiireinen aikataulu vaati, että isketään suoraan kiinni työhön. Jo ensimmäisenä työpäivänäni menin ohjaamaan muutaman hengen joukkoa suorittamaan koulun muuttoa väistötiloihin peruskorjauksen tieltä. Työ konkreettisesti tekijäänsä opettaa.

Hieman haastavan työstäni teki aluksi se, että ensimmäiset puolitoista kuukautta painoin kahta duunia ja 56 tunnin työviikkoja. Siinä jäi kohtuullisen vähälle toiminnan reflektointi, kun piti liitää toisesta työstä toiseen. Heinäkuun alusta onneksi olen saanut keskittyä puhtaasti ohjaajan tehtäviin ja se onkin ollut tarpeen, sillä viikoittain ohjauksessani on 10-15 henkilöä useassa eri työkohteessa.

Työllisyystoiminta hankkeena

Kokemäen kaupungissa aloitettiin tänä keväänä valtuuston päätöksellä työllisyystoiminta, jotta pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatukien kuntaosuuksista aiheutuvat kustannukset saadaan kuriin. Ilman toimenpiteitä kustannukset olisivat useita satoja tuhansia euroja vuodessa.

Taloudellisen säästön saavuttamisen lisäksi positiivista on myös, että panostus työllisyydenhoitoon mahdollistaa useille kymmenille työttömille mahdollisuuden päästä kuntouttavaan työtoimintaan. Kuntouttavan työtoiminnan kautta ihminen voi saada elämäänsä rytmiä, mielekästä tekemistä, uusia sosiaalisia suhteita ja totta kai kokemusta työelämästä sekä työelämätaitoja. Monelle ihmiselle toiminta voi olla pelastus neljän seinän sisältä ja työ voi korvata pulloon tarttumisen.

Tietämättömyys on avannut silmiä

Paljon sosiaalialan opinnoissa on puhuttu siitä, että on tärkeää, ettemme tiedä asiakkaistamme liikoja, jotta emme muodosta heistä mielipiteitä ja ennakkoasenteita taustojen ja papereiden perusteella. Nykyisessä työssäni olen toteuttanut tätä tietämättömyyden periaatetta hyvin. En lähtökohtaisesti tiedä asiakkaistani muuta kuin nimen, työkohteen ja työaikataulut. Olen huomannut, että se tieto on aivan riittävä. Kohtaan jokaisen asiakkaan avoimesti ja ennakkoluulotta. Vasta mahdollisten kuulopuheiden kautta tai asiakkaan itse kertoessa itsestään saan tietää monenlaisia asioita. Tietämättömyyden tie kuitenkin on avannut silmäni. Saan puhtaalta pöydältä tutustua hienoihin ihmisiin, ilman että suhdettamme rasittaa minun ennakkoluuloiset ajatukseni.

Monen ihmisen kohdalla olen saanut todeta, että ihmisen tausta ei kerro mitään oleellista tämän hetken kannalta tässä työssä ja suhteessa, jossa minä hänen kanssaan toimin. Toki saan aina tarvittavan tiedon esimerkiksi asiakkaan vaarallisista sairauksista tai käytöksestä, sillä ei tietämättömyyden periaate silti minua tai asiakasta vaaraan saa saattaa.

Näillä kuulumisilla toivotan kaikille leppoisaa loppukesää ja tsemppiä alkavaan kouluvuoteen!

– Eetu

Heidi, Ohjaaja, Lastensuojelun avopalvelut, Tampere 

Tuntuu edelleenkin siltä, ettei koko kesä oo ees ehtiny vielä alkaa, mutta silti siihen on mahtunu vaikka ja mitä! Mä oon saanu viettää ensimmäisen kesäni Tampereella, aivan mahtavaa. Lisäks oon saanu tehä oman alan hommia, ja se vasta mahtavaa onkin!

Tein kakkosvuoden kevään harjottelua Tampereella lastensuojelun avopalveluissa, 12-17 vuotiaiden nuorten osastohoidossa. Alkuvuoden organisaatiomuutosten takia harkkapaikka ei ollu yhtään varma ja vähän ehdin jo panikoidakin, mut en antanu periks ja lopulta mut otettiin sit harjotteluun kuitenkin. En olis paljon parempaa valintaa voinu tehdä, koska tykkään tästä työstä ihan hullun lailla ja sain harkkapaikan kautta ensimmäisen oman alan palkallisen duuninkin! Voiko harjottelustaan paljon parempaa palautetta saada, kun sen, että palkataan töihin? No ei voi. Se, että joku muukin usko, että musta vois olla tähän, lisäs kyllä mun uskoa itteeni. Ehkä mä todellakin oon oikeella alalla.
On ollu ihan mahtavaa päästä kokeilemaan rajojaan ja haastamaan itteensä tän työn kautta. Ajattelin, että avohuollon palveluista on ”helppo” alottaa, mut ei se aina täälläkään niin helppoa oo ollu. Vaikeinta on ollu ehkä löytää se kultainen keskitie välittämisen ja ammattillisuuden rajamaastosta. Ammatillinen etäisyys, tässä se nyt konkretisoituu se sana mitä koulussa on hoettu kyllästymiseen saakka. Oon sen verran nuori vielä, että oma ikä voi olla haitta tai hyöty tän ikästen asiakkaitten kanssa, sitä vaan täytyy osata käyttää oikein.  Pitää pystyy luomaan avoin ja luottamuksellinen suhde asiakkaisiin, mut täytyy myös oppii erottamaan ne kaverisuhteista. Lisäks oon luonteeltani aika herkkä, ja täällä on täytyny toden teolla opetella sitä, ettei päästä asiakkaitten asioita oman ihon alle niin pahasti, että se vaikuttaa omaan jaksamiseen ja sitä kautta työhön. Kyllä täällä on aika paksua nahkaa saanu kasvattaa, kun sontaa tulee välillä nuorilta niskaan oikein roppakaupalla. Pari kertaa on täytyny myös lähtee pois tilanteesta rauhottumaan, kun asiakkaan tilanne on tuntunu niin pahalta, että itelläkin on alkanu jo silmäkulmat kostua. Vaikka tää työ välillä vähän koville ottaakin, niin on se myös loppupeleissä todella palkitsevaa ja tiedän tekeväni tärkeetä työtä.

Entä se toinen ”kirosana”, REFLEKTOINTI. Voi kuulkaa, tässä työssä ei ilman sitä pärjää. Sitä reflektoi nykyään päivittäin jo ihan huomaamattaankin. Mut se mikä siinä on hienointa on se, että oon löytäny mielekkyyden siihen. Jatkuva into ja halu oppia uutta ja kehittää itteensä tässä työssä, se on myös sellanen asia mikä saa jaksamaan! Ja se vaatii reflektointia.

Mitä mun päivään siis töissä kuuluu? Kun kyse on avohuollon laitoksesta, nuoret on täällä periaatteessa vapaaehtoisesti (käytännössä ei ihan niinkään). Rajotustoimenpiteitä me ei saada tehdä, eli ei voida esimerkiksi tehdä liikkumavapauden rajoitus päätöstä. Jokaisen nuoren tilanne ja sijotukseen johtaneet syyt on erilaisia, mutta yhteistä niillä usein on se, että ne vaikuttaa nuorten koulunkäyntiin ja normaaliin arkeen. Senpä takia yks tärkeimmistä tehtävistä täällä on luoda selkeet raamit ja opetella sitä normaalia arkirutiinia: aamuheräämiset, koulunkäynti, kotiintuloajat, kotityöt, ruokailut ym. Lisäks työhön kuuluu paljon yhteistyötä (esim. neuvotteluja, tapaamisia, asioiden hoitamista) nuoren muiden verkostojen kanssa: terveydenhuolto/muut hoitokontaktit, sosiaalityöntekijät, perhe ja sukulaiset, koulu, Kela jne. Välillä se on jopa vähän stressaavaa, kun tietää et on toisen elämää koskevia asioita hoidettavana. Ite oon vielä luonteeltani sellanen, et kaikki pitäis saada hoidettua itte, mut täällä täytyy opetella tekemään tiimityötä. Me tehdään osastolla yksilötyötä nuorten kanssa, mutta osallistutaan myös perhetyöhön tehostetun perhetyön ohjaajien kanssa. Työnjako ja saumaton palveluketju on vielä vähän hakusessa kevään organisaatiomuutosten takia, mutta pikkuhiljaa tässä alkaa kuviot selkiintymään.

Monilla nuorilla on joitain lääkityksiä, esimerkiksi mielialalääkitys. Meillä on osastolla omat sairaanhoitajat, jotka vastaa lääkehoidosta, mutta myös mä joudun ohjaajana antamaan lääkkeitä dosetista tai käsikauppatavaroista. Meillä TAMKissa sosionomit ei saa lääkkeenjako-oikeutta koulutuksen kautta, vaikka osaamista opettajista löytyy ja kursseja järjestetään sairaanhoitajille tien toisella puolella. Lääkehoito on jollain tapaa osana sosionomin työtä monessa paikassa, ja mulla olis itellä ainakin turvallisempi olo, kun tietäisin vähän enemmän niistä lääkkeistä, mitä nuorille täällä jaan. Toivotaan, että saadaan meillekin koulutukseen täydennystä jossain vaiheessa, koska johtokunta on kyllä tietoinen tilanteesta.

Nuorten kanssa käsiteltävät asiat ei aina oo helppoja, joten onneks on vastapainona kaikenlaista mukavaakin toimintaa. Etenkin kesällä kun ei oo kouluja, ollaan tehty vaikka mitä kivaa yhdessä. Ollaan käyty Lintsillä, Flowparkissa, elokuvissa, leivottu, pelailtu biljardia ja pihapelejä, tehty kipsinaamareita, puhallettu lasia, ajettu carting-autoilla, käyty rannalla ja ties mitä muuta! Kuulostaa pelkältä hauskanpidolta, mut niilläkin on oma tarkotuksensa tän työn ja asiakassuhteen kannalta, ja täytyy myös muistaa se että monelle nuorelle ne on todella arvokkaita hetkiä! Vaikkei aina sitä ohjaajille voi myöntääkään, mutta kyllä sen sieltä ”vittu” ja ”huora” sanojen välistä oppii ajan kanssa lukemaan.

Täällä töissä oleminen on entisestään vahvistanu sitä tunnetta, että oon oikeella alalla. Ja voin kertoo, et se on aika hieno tunne se! En oo todellakaan vielä valmis sosionomi, enkä tuu sitä varmasti olemaan opintojen päätyttyäkään. Tässä työssä täytyy oppii ja kehittyä jatkuvasti, koska mihinkään tilanteeseen ei oo olemassa valmista toimintamallia – mut sehän tästä mielenkiintosta tekeekin. Ehdottoman tärkee tuki mulle täällä on ollu mun mahtava harjottelun ohjaaja ja hyvä työtiimi, joka on auttanu aina tarvittaessa. Yhteistyössähän tätä työtä tehdään, tai ainakin pitäis tehdä. Välillä täytyy myös päästä purkamaan omia tunteitaan ja turhautumistaan, ja koska vaitiolovelvollisuus sitoo meitä, on tärkeetä, että niitä asioita pystyy purkamaan edes työkavereille.

En tuu varmasti koskaan unohtamaan ensimmäistä oman alan työtäni. Tää on opettanu mulle paljon ja oon myös kasvanu ihmisenä viimesen puolenvuoden aikana aika hurjasti. Mulla kävi hyvä tuuri harjottelupaikkaa valitessa. Ottakaa tekin huomioon kaikissa työelämän projekteissa ja harjotteluissa jo koulun aikana se, että ne on niitä tulevaisuuden työpaikkoja. Sen kun pidätte mielessä, niin ovia saattaa avautua moneen paikkaan.

On tähän kesään onneks mahtunu muutakin kun töitä. Juhannus tuli vietettyä kaveriporukalla mökillä vesisateesta huolimatta, Ruisrockissa paisto tapansa mukaan aurinko ja perheen kanssakin on tullu nautittua laatuajasta. Kesä menee kauheen nopeesti ja tuntuu et lomailu ja rentoutuminen on jääny vähän vähälle, mut silti odotan myös innolla kouluun palaamista ja kaikkea sitä mitä se tuo tullessaan 🙂 Nähdään pian!

-Heidi