Hallitus vuosimallia 2015 esittäytyy

Uudella hallituksella on toimittu jo reilun puolentoista kuukauden ajan, joten olisi kai jo aikakin esitellä, että ketä meitä oikein on ja mitä me tehdään! Sitä siis luvassa seuraavaksi.

 

Puheenjohtaja Hanna Mäkinen
”Hyvää tervettä!
Olen Hanna, kolmannen vuoden sosionomiopiskelija. Toimin toista vuotta SOPUssa, tänä vuonna puheenjohtajana. Sosiaalialalla niin kuin ainejärjestötoiminnassakin parasta on hyvä yhteishenki ja kaveria ei jätetä -meininki. Otappa rohkeesti yhteyttä asiassa kuin asiassa! :)”
                                                           
Varapuheenjohtaja Eetu Välkkynen
”Terve!
Olen Välkkysen Eetu ja opiskelen toista vuotta sosionomiksi. Tämä on myös toinen vuoteni Sopun hallituksessa ja hoidan tänä vuonna varapuheenjohtajan tehtäviä. Sosionomikoulutuksessa on hienointa hyvä yhteishenki ja tykkään siitä, että yhteistyömme opettajien kanssa toimii. Muhun voi olla yhteydessä asiassa kuin asiassa, delegoin sen kyllä jollekulle! ;)”
 


Koulutuspoliittinen vastaava Riikka Kalliomäki


”Moi!
Olen Kalliomäen Riikka ja opiskelen toista vuotta sosionomiksi. Sopun hallituksessa toimin koulutuspoliittisena vastaavana ekaa vuotta. Sosiaaliala kiinnostaa sillä mahdollisuudet on niin laajat tehdä töitä eri paikoissa ja erilaisten ihmisten kanssa. Opiskelukin on mukavaa kun on saanut mahtavia kavereita! :)”

                            



Yh- ja Kv-vastaava Heidi Wathén


”Moikka!
Olen Heidi, ensimmäistä vuotta Sopun hallituksessa ja toimin YH- ja KV-vastaavana. Olen toisen vuoden opiskelija ja tulevaisuudessa haluaisin työskennellä lastensuojelun ja perhetyön parissa. TAMKista ja etenkin muista sosiaalialan opiskelijoista on tullut perhettä. Tuutoroinnin ja hallitushommien kautta olen saanut ystäviä myös muilta aloilta, ja erityisen kivaa TAMKissa onkin just se, että täällä on vaikka mitä mahdollisuuksia harrastaa, vaikuttaa ja verkostoitua. Tulkaa ihmeessä juttelemaan vaikka horoskoopeista kun näätte mut koulun käytävillä (tai pistoilla)!
Sihteeri ja Rahastonhoitaja Emilia Rissanen
Hei,
Nimi on Emilia Rissanen ja olen kolmannen vuoden sosionomiopiskelija. Tykkään sosionomikoulutuksessa siitä, että tiedän tulevan työni olevan arvokasta ja tarpeellista, ja koulutus antaa minulle välineet tähän eli ihmisten kanssa työskentelyyn. SOPUn toiminnassa olen nyt toista vuotta sihteerinä/rahastonhoitajana.


Viihdevastaava Reetta Männistö

Moikka!
Olen Reetta Männistö, kolmannen vuoden sosionomiopiskelija. SOPUn hallituksessa olen toiminut ensimmäisestä opiskeluvuodestani asti eli kolmas (konkari)vuosi siinäkin menossa. Toimenkuvani tänä vuonna on viihdevastaava. Parasta sosionomikoulutuksessa on se, että opiskelu tapahtuu pitkälti toiminnan, käytännön ja keskustelujen kautta 🙂
 
 


Kulttuurivastaava Tarja Kallio
 
Moi!
 
Olen Tarja Kallio ja opiskelen toista vuotta sosionomiksi TAMKissa. Olen ensimmäistä kauttani SOPU ry:n hallituksessa, jossa toimin kulttuurivastaavana. Pidän siis opiskelijakulttuurista huolen esimerkiksi hommaamalla uusille sopuleille haalarit. Opiskelussa parasta ovat harjoittelut ja muu käytännön työskentely.
 
                                          

Tiedottaja Veera Iivarinen
 
 
Moro!
Olen Iivarisen Veera ja toisen vuoden sosionomiopiskelija. Pidän ihmisten parissa tehtävää työtä arvokkaana ja nautin siitä, että saan olla muille avuksi. Tämä on myös tärkein syy miksi alaa opiskelen. Hallituksessa olen ensimmäistä vuotta mukana ja odotan jo innolla, mitä hauskaa tapahtumaa keksimme kuluvana vuonna! Tän hetken mottoni on: hymyile, jotta muitaki hymyilyttäs! :’))

Tiedottaja Tia Bäckström
 
”Hei vaan!
Olen Tia Bäckström ja opiskelen nyt kolmatta vuotta sosionomiksi. Sopu ry:n hallituksessa olen toista vuotta ja tänäkin vuonna toimin tiedottajana. Teemme siis Veeran kanssa paljon yhteistyötä. Meidän päävastuulla on jäsenistömme tiedottaminen erilaista asioista mm. viikkopostin ja facebookin kautta. Hallitustoiminnassa ja opiskelussa pidän eniten siitä, että saan kohdata paljon erilaisia ihmisiä. Laittakaahan postia, jos teillä on asiaa mikä pitäisi saada eteenpäin!”
Meihin voit olla yhteydessä, joko koko hallitukseen osoitteessa sopu@tamko.fi, tai kehen tahansa henkilökohtaisesti etunimi.sukunimi@soc.tamk.fi.

Henkiin herätystä ja tuoretta näkökulmaa

Terve ja hyvää (jo jonkin aikaa) alkanutta vuotta!

On taas aika herätellä henkiin blogi ja tällä kertaa uusi, vuoden 2015 hallituksemme lupaa ja vannoo TODELLA pitävänsä sen aktiivisena ”uudella, opiskelijoita palvelevalla tavalla”.

Tämä tapahtuu jatkossa mm. kurkistamalla opiskelijoidemme kouluarkeen, kertomalla sosionomin opintoja koskevaa faktaa omien opiskelijoidemme suusta kuultuna, sekä jakamalla koulutustamme ja alaamme polttavia asioita. Toki luvassa on myös perinteinen katsaus hallituksen kuulumisiin.

Näiden lupausten siivittämänä siirrytään suoraan tuoreeseen, sosionomeja kuumottavaan aiheeseen, nimittäin viime aikoina nousseeseen lastentarhanopettajien pätevyyskeskusteluun. Toimikautemme  pyörähti käyntiin saman tien ottamalla osaa ja laatimalla kirjoituksen, jolla tuomme sosionomiopiskelijan näkökulmaa keskusteluun:

Lapsen etu

Sosionomiopiskelijan näkökulmaa lastentarhanopettajien pätevyyskeskusteluun

21.1.2015

Viime aikoina keskustelunaiheeksi varhaiskasvatuksen ja päivähoidon työkentällä ovat nousseet työntekijöiden kelpoisuudet ja koulutustaustoiltaan erilaiset lastentarhanopettajat. Helsingin yliopiston lastentarhanopettajaksi opiskelevien ainejärjestö Ebe ryon kannanotossaan (Ebe ry, 2015) huolissaan lasten saamasta varhaiskasvatuksesta ja sen laadusta. Ebe ry:n kannanotossa on sanottu, että laadukas varhaiskasvatus on jokaisen lapsen oikeus ja sen me allekirjoitamme. Haluamme tuoda ammattikorkeakoulutettujen sosionomiopiskelijoiden näkökulman mukaan keskusteluun.

Kuten Ebe ry on maininnut, tällä hetkellä Suomen päiväkotien henkilöstöstä alle 30 prosentilla on korkeakoulututkinto, eikä se täytä OECD:n suosituksia. Päiväkodeissa on liian vähän korkeakoulutettuja työntekijöitä, joten pohdimmekin sitä, miten sosionomien poissulkeminen auttaisi tämän tilanteen ratkaisemisessa.

Sosiaalinen näkökulma ei erota lasta hänen sosiokulttuurisesta todellisuudestaan, joten perhetyön merkitys päivähoidossa korostuu. Varhaiskasvatus on lapsen koko kasvuympäristön huomioivaa toimintaa, eikä vain opettamista.

Sosionomin näkökulmasta opetus on sosiaalisten taitojen harjoittelua lapsiryhmässä, sekä omien tunteiden tunnistamista ja ilmaisemista. Lapsen minäkuvan ja itseluottamuksen rakentuminen ovat yksi päivähoidon tärkeimmistä tehtävistä tulevaisuuden koulutukseen valmentautumisessa ajatellen vaikkapa suuria luokkakokoja.

Palvelujärjestelmien hahmottaminen auttaa sosionomia etsimään lapselle ja hänen perheelleen yhdessä heidän kanssaan tarvittavia palveluita, jotta arki sujuisi päiväkodin ulkopuolellakin. Sosionomikoulutus tarjoaa näkökulmaa asiakas- ja arkilähtöiseen työskentelyyn, joka päiväkodissa toteutuu lapsen osallisuuden vahvistamisena ja arjen toimintojen harjoitteluna yhdessä.

Sosiaalipedagogisen näkemyksen omaava sosionomi arvostaa avointa keskustelua ja toisen kuuntelemista asiakassuhteessa. Tätä teemaa painotetaan 210 opintopisteen sosionomikoulutuksessa, sillä vuorovaikutustaidot merkitsevät paljon esimerkiksi kasvatuskumppanuuden tavoittelussa.

Olemme lakiesityksen kannalla, sillä lakia tulee päivittää nykypäivän tilanteita palvelevaksi kokonaisuudeksi. Kelpoisuusvaatimuksiin emme kuitenkaan halua puututtavan, sillä sosionomilla on lastentarhanopettajana oma sosiaalipedagoginen näkemyksensä muun päiväkodin henkilöstön asiantuntijuuksia täydentämään.

Lakiesityksen varhaiskasvatuksen tavoitteisiin ei päästä ilman monipuolista osaamista. Kuten Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki kirjoittaa blogissaan, niin kasvatus- ja varhaiskasvatustieteellisen näkemyksen lisäksi tarvitaan sosiaalipedagogista tietoa ja osaamista (Ristimäki, 2015). Siksi erityyppisistä korkeakouluista valmistuneet lastentarhanopettajat voisivatkin tehdä yhteistyötä ja toteuttaa lapsen etua päivähoidossa ja varhaiskasvatuksessa.

Sosiaalialan opiskelijoiden puolesta ry, SOPU ry

Tampereen ammattikorkeakoulu

Sosionomikoulutus

Lähteet

Ebe ry. 2015. Kannanotto varhaiskasvatuslakiehdotukseen 12.1.2015. Luettu 12.1.2015. https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=834675169904152&id=151450641559945

 

Seuraamme tiiviisti lakiesityksen kulkua ja pidämme teidät kärryillä.

Jatketaan hyvin alkanutta vuotta ja pidetään blogi elossa!

Vkonlopun alkuja 🙂

terkuin: viihdevastaava-Reetta ja SOPUn uusi hallitus