Uudella hallituksella vauhdikas kevät

Tampereen ammattikorkeakoulun sosiaalialan opiskelijayhdistys PISTO ry:n uusi hallitus valittiin syyskokouksessa vuoden 2011 puolella. Tositoimiin uusi hallitus pääsi heti vuoden 2012 alusta. 
Uutta hallitusta luotsaa energinen ja idearikas puheenjohtaja Emmi Sylander. Varapuheenjohtajaksi sekä koulutuspoliittiseksi vastaavaksi värvättiin Emmi Hyvärinen, sihteeriksi Eliisa Kopra ja rahastonhoitajaksi Jenni Rousu. Sosiaalipoliittiseksi vastaavaksi nimettiin Jaakko Kuhalainen, tuutorvastaavaksi Laura Sinkkonen ja tiedotusvastaavaksi Saara Pakaslahti. Tiina Hämäläinen on hallituksen kahdeksas jäsen. Uudet sosiaalialan opiskelijat osoittivat oitis kiinnostuksensa järjestötoimintaan ja vaikuttamiseen, sillä tuoreen hallituksen jäsenistä ylivoimainen enemmistö, seitsemän kahdeksasosaa on ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelijoita.

Uusi hallitus otti heti asiakseen muun muassa PISTOn nettisivujen ja logon uudistamisen. Logon suunnittelusta järjestettiin kilpailu TAMKin opiskelijoille tammi-helmikuussa. Kisan voitti rakennusmestariopiskelija Roope Asikainen. Uudet nettisivut on määrä ottaa käyttöön kesäkuuhun mennessä.

PISTOn ylläpitämästä kopiokoneesta luovuttiin helmikuussa. Kevättalvella opiskelijayhdistys otti kantaa Pyynikintien toimipisteen tietokonekapasiteetin säilyttämisen puolesta.
Tuore hallitus on kevään mittaan ehtinyt kokoustamaan jo muutamaan otteeseen. Kokouksissa on nuijittu pöytään päätös muun muassa yhteistyöstä PISTOT-bileisiin liittyen. PISTOT-bileitä järjestävät Tampereen Tradenomiopiskelijat ry, Tampereen insinööriopiskelijat ry sekä Tampereen Ammattikorkeakoulun terveysalanopiskelijat ry. Yhteistyön myötä PISTO ry sai bileiden ennakkolippuja myyntiin Pyynikintien toimipisteeseen.

Tiistaipäivystyksiä PISTO ry on pyrkinyt pitämään säännöllisesti, etenkin huhtikuusta lähtien viikoittain. Päivystyksistä on mahdollisuus hankkia ennakkolippuja opiskelijabileisiin, saada tietoa sosionomiopinnoista, jakaa kuulumisia muiden opiskelijoiden kanssa sekä nauttia kupillinen kahvia, teetä tai mehua vapaaehtoista maksua vastaan. Uusi hallitus päätti, että päivystyksiä pidetään jatkossa opiskelijoiden olohuoneessa. Päivystykset siirtyivät siis 3. kerroksen käytävältä viihtyisämpään, intiimimpään ja rauhallisempaan tilaan, jossa voi fiilistellä myös musiikin tahtiin.

Opiskelijoiden olohuoneessa pidettiin huhtikuussa myös leffailta, joka keräsi kymmenkunta osallistujaa elokuvaviihteen sekä suolaisten ja makeiden herkkujen äärelle. Vastaavia tapahtumia on tarkoitus järjestää myös jatkossa.

TAMKin sosiaalialan toimipisteessä yhteisöllisyyden lisääminen on ollut ajankohtainen puheenaihe lukuvuoden 2011-2012 aikana. Yhteisöllisyyden nimissä opiskelijayhdistys järjestääkin kevätriehan 9.5. Tapahtuma on tarkoitettu sekä sosiaalialan opiskelijoille että opettajille. Luvassa on pientä kisailua sekä mukavaa, yhteisöllistä hauskanpitoa Pyynikin maisemissa. Tunnelmia ja kuvia kevätriehasta tulossa toukokuussa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *