Nytkö se jo meni?

Näin on tullut aika kiittää ja kumartaa kuluneesta vuodesta. Aika meni kuin siivillä, tuntuu että juuri olisi saanut hommat käyntiin ja nyt jo on aika siirtää vastuu seuraaville.
Mitä vuodesta sitten jäi käteen?
– Lyhyesti tiivistettynä: NO PALJON!
Opin varmasti paljon asioita, joita en muualla olisi oppinut. Sain kokemuksia, josta on hyötyä tulevaisuudessa. Opin kärsivällisyyttä (ainakin vähän), yhteistyötaitoja ja sen että asioista kyllä selviää, vaikka aluksi ne menisikin ihan reisille. Sain myös varmuutta ja uskoa itseeni. Kyllähän mä pärjäsin!
Uskon että saimme koko hallitus vuodesta paljon, olimme uusi porukka ilman aiempaa kokemusta. Suurin osa vielä juuri opintonsa aloittaneita, mutta me selvittiin! Vaikka pettymyksiä matkalla tuli, niin kyllähän me myös onnistuttiin. Siitä todisteena varmasti yksi hienoimpia saavutuksiamme vuoden aikana:
Hyväntekeväisyystapahtuma stand upin voimin!
Tärkeimpänä asiana silti; vuoden aikana olen saanut paljon uusi tuttuvuuksia ja osasta varmasti elinikäisiä ystäviä, joten kyllä kannatti!
Nyt kyynel silmässä kirjoittelen viimeistä blogitekstiä ja jätän hyvästit PISTO ry:n hallitukselle. Avaimet on luovutettu uudelle puheenjohtajalle ja perehdytykset pidetty. Siirryn reippain mielin kohtia uusia haasteita Tamkon hallitukseen. Mutta yhteys Pistoon ei varmasti katkea! Tehkää ensi vuodesta PISTOssa vieläkin loistavampi!
 HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2013 KAIKILLE! Etenkin teille PISTO ry:n uusi hallitus ja jäsenet!
<3lla: pj Emmi

PISTO sai uuden hallituksen vuodelle 2013

PISTO ry:n hallitus vuonna 2013 on yhtä kuin Ilona Uusitalo (puheenjohtaja), Emmi Hyvärinen (varapuheenjohtaja & kv-vastaava), Eliisa Kopra (sihteeri), Elina Vettenranta (rahastonhoitaja), Laura Sinkkonen (koulutuspoliittinen vastaava), Jaakko Kuhalainen (tuutorivastaava), Reetta Männistö ja HetaNieminen (sosiaalipoliittiset vastaavat) sekä Mira Mäkinen ja HannaKaisaVasama (tiedotusvastaavat).

Valinnat tehtiin Tampereen ammattikorkeakoulun sosiaalialan opiskelijayhdistys PISTO ry:n syyskokouksessa 28.11.2012. Uusi hallitus tarttuu toimeen vuoden alussa. Onnittelut uudelle hallitukselle!

MO ON!

Se on nyt se aika vuodesta, että miehet on komeimmillaan viikset naamalla. Movember on jo kovaa vauhtia ollut käynnissä ja nyt on loppukirin aika! Pistokin päätti lähteä mukaan hyvän asian, meinaan miesten terveyden, puolesta! Täällä meillä Suomessa varat menevät Syöpäsäätiön Eturauhassyöpärahastoon (www.cancer.fi/eturauhassyoparahasto).

Pyynikintien räkäjarrut eli sosiaalialan omat Mo Brot on mukana tärkeessä jutussa ja myös PISTOn hallituksen komein (Jaakko) on mukana tekemässä hyvää.

Käy sääkin lahjottaas Pyynikintien räkäjarruille, tai muulle kivalle Mo Bro – porukalle.
Linkki poikien joukkueen sivuille: http://fi.movember.com/team/773053

Stand up -ilta – Mikä ihana ilta!

Kuusi loistavaa stand up -koomikkoa sekä yksi hurmaavan humoristisella asenteella varustettu miesvoimistelijaryhmä – voiko tästä kombinaatiosta muuta syntyäkään kuin helkkarin hyvä setti?

Kävi kuten toivoimmekin: PISTOn hyväntekeväisyystapahtuma eli stand up -ilta tiistaina 13.11.2012 oli todellinen menestys. Tapahtuma oli jo melkein ennakkomyynnin perusteella loppuunmyyty, joten monta lippua ei jäänyt YO-talon ovella kaupattavaksi. Yleisökin jonotti sisään jo hyvissä ajoin. Tätä tapahtumaa oli selvästi odotettu niin järjestäjien, esiintyjien kuin yleisönkin taholta.

Pienen alustuspuheenvuoron tapahtuman alussa piti TAMKin sosiaalialan lehtori Tapio Salomäki, joka on jo pitempään koordinoinut yhteistyötä Tarton lasten turvakodin kanssa. Tapsan jälkeen olikin jo aika päästää lavalle illan tähdet. Suurin kiitos tapahtuman onnistumisesta menee etuoikeutetusti stand up -illan upeille artisteille eli Antti Haapalalle, Petri Hankoselle, Tomi Haustolalle, Olli Siikille, Antti Syrjälle, Tommi Tuomiselle sekä Wammalan Woimailu- ja Woimisteluseura Tyrwäkkäille!

PISTO ry kiittää kaikkia tapahtumassa ja sen järjestelyissä mukana olleita! Seuraavaksi pannaan hyvä kiertämään ja lahjoitetaan tapahtuman lipputulot Tarton lasten turvakodille 🙂

Se on pikkujouluaika nyt!

Pikkujoulukausi on nyt sitten avattu PISTOnkin osalta. Opiskelijayhdistyksen hallituksen väkeä sekä jäseniä kokoontui tiistaina 6.11. Tamkon Solulle. Ja mitäs siellä sitten olikaan tarjolla..? Perinteiseen tapaan hyvää purtavaa sekä ennen kaikkea hyvää seuraa! Saunomismahdollisuutta unohtamatta tietenkään.

Illan päätteeksi puheenjohtaja Emmi totesi tyytyväisenä, että innokkaita hallitustoimijoita selvästi löytyy seuraavaksikin kaudeksi. Nyt vain sitten odotellaan opiskelijayhdistyksen syyskokousta ja uuden hallituksen valintaa 🙂


Kaksi kärpästä yhdellä iskulla – huumoria ja hyväntekeväisyyttä

Aivan pian päästään ideasta käytännön toteutuksen tasolle: PISTOn spektaakkelimainen stand up -ilta järjestetään Yo-talolla tiistaina 13.11.2012. Tuolloin lavalle nousevat Antti Haapala, Petri Hankonen, Tomi Haustola, Olli Siiki, Antti Syrjä sekä Tommi Tuominen. Illan aikana yleisöä viihdyttää myös miesvoimistelijaryhmä Tyrwäkkäät!PISTO ry:n hallituksessa syntyi alkusyksystä idea oman hyväntekeväisyystapahtuman järjestämisestä. Koska puheenjohtaja Emmillä oli jo entuudestaan suhteita stand up -koomikoihin, päätettiin pistää pystyyn PISTOn oma stand up -ilta.

Ensimmäistä kertaa opiskelijayhdistyksen historiassa järjestettävä tapahtuma yhdistää huumorin ja hyväntekeväisyyden, sillä kaikki stand up -illan tuotot menevät TAMKin sosiaalialan koulutusohjelman pitkäaikaiselle yhteistyökumppanille, virolaiselle Tarton lasten turvakodille.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä kun yhteistyö Tarton lasten turvakodin kanssa alkoi. Juhlavuodenkin kunniaksi PISTO päätti järjestää tapahtuman, jonka tuotto voidaan käyttää hyvään tarkoitukseen. Aktiivisesti toimiva opiskelijayhdistyksemme antaa toivoa siitä, että tulevat sosiaalialan ammattilaiset ovat persoonia, jotka aidosti välittävät ihmisistä – myös Suomen rajojen ulkopuolella!

Lippuja stand up -iltaan myydään PISTOn päivystyksissä Pyynikintiellä sekä Kuntokadulla, Tamkon Solulla. Lippuja on vain rajallinen määrä, joten kaikkien tapahtumaan mielivien kannattaa pitää puolensa.

Kuvia ja tunnelmia stand up -illasta luvassa myös pistolaisten blogiin, joten seuraa päivityksiä! 🙂

Kerho- ainejärjestöpäiväkuhinaa 25.10

On torstaiaamu. Kello käy muutamaa minuuttia vailla yhdeksää. Tamkin Kuntokatu 3:n pääaula alkaa pikkuhiljaa täyttymään puheensorinalla, pöytien ja tuolien liikkeellä ja yleisellä jännittyneentuntuisella surinalla. Pöydät paikoilleen, tuolit pöydän taakse ja kankaisten kassien sisältö puretaan pöydälle. Ehkä haalarimerkit näyttää kivemmalta sittenkin tässä viisi senttiä toiseen suuntaan?
Piston ständi on valmiina ensimmäisenä – tietenkin ;). Tarjolla on ohikulkijoille stand-up -lippuja, karkkia, laivamatkalle paikkoja ja haalarimerkkejä. Mukavana pikkulisänä jokainen voi ehdottaa Pistolle uutta päivitettyä nimeä. Ehdoitusten kesken arvottiin päivän päätyttyä ylläripalkintokin! Kello kilahtaa kymmeneen. Päivä voi alkaa!
Puolen päivän molemmin puolin ihmiset kävivät aktiivisesti ainakin napsimassa herkullisia karkkeja ja kuuntelemassa loistavaa myyntipuhetta stand-upista. Kiinnostus tapahtumaa kohtaan oli huomattava, vaikka ostopäätöstä ei ständillä kovin moni heti tehnytkään.
Myös uusia nimiehdotuksia ropisi koko kannu täyteen asti. Ehdotukset pysyköön vielä salassa, mutta sanottakoon, että muutama erinomainen ehdotus saatiin 🙂

 

PISTO treffeillä Tehyn ja Piraten kanssa

pj-Emmi, Saara ja Jaakko kävi Piston edustajina moikkaamassa viime viikolla sekä Tehyn että Piraten opiskelijatoimijoita. Ja mukavaahan meillä olikin. Kaiken sen hyvän syömisen ja juomisen keskellä ehdittiin myös puhua tärkeistä asioista kuten mikä on Tehyn rooli sosiaalialalla ja entä terveysalalla? Kenen asioita oikeasti ehditään ajamaan? Moniin asioihin saatiin vastauksia, mutta monia asioita tarvitsee tulevaisuudessa varmasti pohtia vielä. Mahtavaa silti laajentaa moniammatilliseen suuntaan ja yhteistyöhön myös terveysalan kanssa, tämän alan ammattilaisten kanssa tulee kuitenkin paljon tehtyä tulevaisuudessa yhteistyötä työkentällä, se on varma!

Tämä oli myös mahtava tapa vahvistaa Piraten ja Piston yhteistyötä 🙂 Heidän kanssaan toivottavasti aktiivinen toimiminen jatkuukin!

Finnkino hyllytti, mutta me katsoimme!

10.10. Pisto ry järjesti opiskelijoille leffailtaa opiskelijoiden olohuoneen tunnelmissa, vaikka aluksi olikin pienenmoista säätöä kaiuttimien kanssa (onneksi Teppo meidät pelasti urhoollisesti) niin saimme kuin saimmekin aikaan tunnelmallisen leffailtapäivän.

Elokuvaksi äänestyksen perusteella valikoitui Trust, elokuva jonka Finnkino vuonna 2012 hyllytti valikoimastaan. Hyllytyksen syynä tosin oli enemminki rahaan ja markkinointiin liittyvät asiat kuin leffan aihe. On silti sääli että niinkin ajankohtaisiin asioihin pureutuva leffa jätettiin näyttämättä elokuvateatterissa, joka tavoittaa suuren osan suomalaisia.

Elokuvan aihe oli koskettava, rankka ja puhuttava. Elokuva kertoi nuoresta tytöstä, joka löytää internetin kautta itselleen poikaystävän – luullen tätä ikäisekseen. Tapaamisessa kuitenkin selviää että tytön poikaystävä ei ollut mitä antoi olettaa. Alkaa nuoren tytön vaikea tasapainottelu lapsuuden ja aikuisuuden rajalla. Toisaalta elokuva nostaa myös isosti esiin isän roolin – ja isän tunteet vakavassa tilanteessa. Tästä leffa on saanutkin kovasti kritiikkiä, kuinka moraalitonta tuoda miesnäkökulma niin vahvasti esille. Mutta jos sitä ei tuotaisi leffassa missäs sitten?

No mutta vakavasta aiheesta huolimatta, kaikki viihty ja Lauran pitsa maistui! Emmikin taisi syödä vaan joku 8 palaa… Pitäskö ottaa uusiksi, mitä mieltä ootte?

PISTO ry:n PISTOKKAAT 4.10.12

 Torstaina 4.10. koottiin kasaan sisukas joukko sosiaalialan opiskelijoita. Vaikka sade uhmasikin iltamaamme, lähti 7 reipasta ja äänekästä sosionomeista koostunutta ryhmää kirtämään rasteja Tampereen baareihin. Vaikka väkeä ei tungokseksi asti ollutkaan, oli meillä ainakin hauskaa! Ja sehän on pääasia!

Ilman kerho- ja ainejärjestöjä ei olisi rasteja pystyyn saatu; ISO kiitos ja kumarrus siis kaikille rastin pitäjille.  Lovetetaan teitä<3 Piraten elokuvapantomiimi sai Semaforissa aikaan monet naurut. TTO:n pojat tanssitti sosionomeja Minibaarissa ja jopa meidän oma järkkäri-Miika saatiin näyttämään tanssitaitonsa. Tuutorit järjestivät oman rastinsa Passionissa, jossa aarteenmetsästys tuotti tulosta ja monet aarteet tuli löydettyä. Myös 2senttinen löytyi!Piston rastin pidettii cafe Europassa, jossa sosionomejan laulu raikoi kaikista heleimpänä.TaTek ilostutti Klubilla. Baari oli tyhjä ja hiljainen –  muilta osin paitsi poikien rastilta. Kuva-arvoitukset aiheuttivat välillä suurtakin hämmennystä ja naurua. Myös kroko sai hyvin huomiota ja onkin nyt halattu ja pussailtu ja paijattu varmasti tyytyväiseksi. Yläalessa Konkerhon laittoi sosionomit koville ja suunnittelemaan omaa panokonetta piirustuksineen päivineen. Mittakaavat ja materiaalit taisi olla hieman hakusessa, mutta monenmoisia koneita saatiin illan aikana aikaiseksi.

Kiitos siis kaikille mukavasti illasta. Jatkot pidettiin haalaribileiden tunnelmassa. Hikistä ja kosteaa, mutta mukavaa.